maanantai 15. lokakuuta 2012

Uistelureissu Vänerillä 2012

Uistelureissu Vänerillä 2012

Starttasimme kahden kaverin kanssan Mikkelistä Ruotsia kohti 25.4.2012 suurin odotuksin. Mukaan myös lähti toinen venekunta joka koostui kahdesta kokeneesta Vänerin kävijästä, joita me taakuulla tarvittaisiin reissussa, oli kuitenkin meidän ensimmäinen reissu sinne. Oltiin alkuillasta Turun satamassa odottamassa laivaa, jännitys kasvoi siinä vaiheessa jo kattoon. Tuli lupa siirtyä laivaan, JP käynnisti autoa, no atohan ei inahtanutkaan,akku loppu. Aikamme siinä apua pyydellessä pääsimme vihdoin laivaan. Matka alkakoon.
 Hyvin nukutun laiva yön jälkeen oltiin aamu kuudelta Tukholman satamassa. Ajamaan lähdimme Markuksen ja Jopon perässä,tiesiväthän ne reitin,matkaa oli n.200km Spikeniin. Perille päästyämme yllätykseksemme huomasimme miten hienolta paikalta Markus oli meille majoituksen hommannu. Ei muutakun kamat äkkiä mökkiin ja veneen laskuun sillä kerettäs vielä käymään iltavedolla.
  Lähdettiin laiturista lipumaan veneellä pitkin saaristoista maisemaa kohti ulappaa. Kun päästin saarivyöhykkeeltä selälle,näky oli tosaalta pelottava ja toisaalta aivan uskomaton, kun vettä riitti näkymättömiin,tuoltako pitäs kala etsiä. Saatin kamat vetoon,3 tuntii uistelua ja tyhjät pois. Muutama rikottu syötti oli illan saldo.
   Illalla murheeksi huomasimme, kun katottiin säätiedotus,kovaa tuulta lupas ja sitä riittäs koko viikko.

27-28.4 murheelliset vetopäivät

Lähdimme rannasta,4km ajomatka,näky oli surkee,ei mitään asiaa kalapaikoille. No päätimme kuhanvetäsen periaattella,että ei niitä kaloja mökistä ainakaan saa ja vedeltiin päivä tyhjää lähivesillä. Ei tullut muiltakaan raportteja saaliista eli vaikeeta oli. Heräsin jo neljältä,kattelin mökinikkunasta venettä,mites toi noin kellallaan on. Menin katsomaan, veneen pohjalla 30cm vettä ja juuri juuri pysyi pinnalla mitä helv. Hälytin kaverit apuun,ei muuta kun vene trailerille ja pohtimaan mistä johtuu. Syy selvisi nopeesti, edellisen päivän kova keli oli työntäny päivän sadeveden poisto rei-istä vettä välipohjaan. Ratkasu löyty heti,reikiin tulpat no muut lähti vesille, me jäätiin virittelee vehkeitä. Tunnin päästä oli vene taas vesillä,äkkiä kavereitten perään,päästiin 1km kone sammu ja taas tuli et mitä helv. tää ei voi olla totta. Tuuli paino meidät vastarannalle 2km päähän satamasta. Ongelma selvisi,veneen ylös nostossa tankkiin oli päässyt vettä eli ei muutakun keksimään miten päästään satamaan. Heiluttiin 4h erinnäisin houkutinlevyjen kanssa rannalla,ei kenelläkään mitään reaktiota vaikka veneitä meni ohi. Päätettiin valmistaa airot,päästiin keskelle väylää sitten ruotsalais vene otti meidät hinaukseen ja päästiin rantaa huh huh 2km matkaan meni 8h ja motivaatio koko hommaan.
  Odoteltiin mökillä, että pojat tulis pois vesiltä. Niinhän ne tulikin komeet lohet kyydissä 4kg 5,5kg ja 8kg luonnonlohi,hyvä kun niillä rullas. Eikun meidän veneen kimppuun,tankkiin stabilointi aine,kone käyntiin väkisin 30min käynnissä ja taas oltiin peli kunnossa.

29.4 Lohi kyytiin!

Herättiin aamulla varhain,päästiin hyvin vesille,ruvettiin laskemaan rakseja Markuksen edellisen päivän ottipaikan lähistöllä. Laitoin omalle puolelle myös pari omatekoista peltiä neitsyt matkalle,ei hirveesti ollut luottoa, mutta olihan niitä kokeiltava. 30min vetoa lohi kiinni huuto kaikui ilmoille, otin vavan käteen samassa hyppäs komee lohi veneen takana 100m päässä. Pumppailin kalan veneeseen, tajusin siinä vaiheessa, että peltiä puras tuuri kohillaan,. Kala oli 3,5kg,tästä se lähtee. Muutamat tunnit vetoa ja sit lähti takilasta kunnolla, Teron vuoro ottaa vapa käteen. Siimaa lähtee kelalta jumalatonta kyytiä kala ilmaan, siinä vaiheessa Tero tajus, että nyt on enkka lohi kiinni, kerittiinhä me kuitenki vetää pelipaikoilla muutama tunti. Tero kampes kalan kyytin ja minun tekemään peltiin puras taas ison Vk-levyn takaa. Täähän taitaa olla ottikone,mielessä pyöri. Kala oli rapiat 5kg ja rasvaevällinen elikkä kala takas kasvamaan. jes. Päivä jatkui samalla kaavalla iltaan asti, meillä kala kiinni välillä Markuksella. Päivän saldona 4 otettavaa kalaa,isoin 5kg ja kaikki minun tekemällä pellillä,uskomatonta.

30.4-4.5 Koho kohdat.

Tiivistettynä loppu reissu,koska meininki oli koko viikon ajan samaa. Kolmanneks viimenen päivä olitiin Hindenillä,oltiin kuultu,että sieltä oli tullut isoja kaloja. Vedeltiin päivä siellä, ei käytännössä muutamaa hyvää lähtöä lukuunottamatta mitään,kamat ylös ja illaks entisten paikkojen kupeille. Uisteltiin tosi kaukana rannasta ,syvän veden päällä. Pikku kalaa löyty todella isot parvet oltiin varma et kohta nykäsee sillo takila niias todella lujaa ja ei tarttunut. Kello jo rupes olee 8 pintaa eikä mitta kalaa veneessä, tuliko nolla päivä. Heitetään vielä yks lenkki äsköseen paikkaan, 4kg lohi kiinni ja veneeseen,se kruunas päivän. Tähän aamulla!
  Aikaseen liikkeelle,kovin keli koko viikkoon. Heti saatiin eilisestä paikasta 66cm lohi,hyvä. Sitten meni pakki sekasi 2 tuntii pyörin veneen lattialla sitte helpotti ja samalla keli alkoi tyyntyä. Nyt alkaa tapahtuu. Luotaimesta näky kuinka lohi seuraa viehettä, j-p jo vavan kahvassa kiinni n.5s kala kiinni ja reissun isoin lohi 7.2kg  omalla pellillä okin takaa. Muutama lenkki taas lähti takilasta. Pumppailtiin kalaa ylös,tuntu tosi isolta. Kala veneen viereen,se on taimen ja törkeen kokonen,Tero koukkas haavilla kalan veneeseen,puntari näytti 10.4kg yks enkka taas ja todennäkösesti pysyvä. Päivän saldo enkka lohi enkka taimen ja 6x 3-5kg kaloja,hieno pävä.
   Viimenen päivä,samat paikat. Toine raksi vedossa jo sitä vietiin,5kg luonnon taimen takas elementtiinsä. Kaloja nous pitkin päivää tasaisesti,saldona 4 n 4kg lohta + kasa pienenpää. Siihen oli hyvä lopettaa reissu!


Yhteenveto

Alku reissun ongelmien jälkeen elämäni parasta uistelua hyvässä seurassa,varmasti ensi keväänä uudestaa jos saa porukan kokoon. Suosittelen kaikille. Tällä hetkellä taimen on seinällä täytettynä ja tätä kirjotellessa muistot palaa mieleen kuinka se väänsi J-P:n kädet hapoille,oli se hienoo!